27.8.2010  Ystävät rakkaat!

Ihmeellisiä asioita tapahtuu jatkuvasti. Tämä viimeinen vuosi on itselleni ollut aika tapahtumarikas ja myös erityisen ihmeellinen. Olen perustanut osakeyhtiön, avannut joogasalin ja siinä ohessa saanut nähdä itselleni melkoisen uuden kirjon inhimillistä käyttäytymistä. Paljon kaunista, hyvää, koskettavaa ja pyhää. Uusia kohtaamisia. Sen lisäksi myös rumaa, alhaista ja selkäpiitä karmivaa. Valheita, juoruja, mustamaalaamista, vainoa jopa. Tunnen kuitenkin, että jokainen vihanilmaus minua kohtaan on henkilökohtaisesti ollut mahdollisuus löytää itsestäni lisää rakkautta ja suvaitsevaisuutta. Olen kuukausia hengittänyt sisääni joidenkin kanssaihmisteni vihaa ja ulos puhaltanut myötätuntoa näitä syvästi surullisia ihmisiä kohtaan. Erinomaista aikaa tiedostaa mikä on sanoja ja mielen tuotetta ja mikä taas todellisuutta.

Juuri tällä hetkellä tunnen, että minunkin on hyvä ilmaista jotain, kun alituiseen saan kuulla miten juorut leviävät ja kummastelu juorujen mukana. Jotkut ihmiset ovat halunneet tehdä minun ja yhtiökumppanini välisestä asiasta julkisen ja irrottaneet koko jutun alkuperäisestä yhteydestään, muokanneet sitä makunsa mukaan ja nyt leikkivät sillä miten lystäävät. Koen, että minunkin on vastattava tähän asiaan julkisesti. Tähän asti olen ajatellut sekä omaani että yhteistyökumppanini yksityisyyttä. Nyt en enää oikein voi. Kiusa kohdistui pitkään vain minuun, mutta nyt on oppilaitanikin alettu kiusata. Sen lisäksi entinen yhteistyökumppanini on osallistunut tähän minun alasajooni niin näkyvästi, että en näe miten voisin enää pysyä taustalla ja hiljaa. Tilanne on silti itselleni vaikea. Opettajana olen vastuullisessa asemassa ja haluan siis vastata teoistani ja joistain puheista, joita minusta liikkuu. Samalla koen olevani vaitiolovelvollinen entisten oppilaitteni ongelmista. Haluan tietenkin olla viisas ja hienotunteinen tässä ambivalentissa tilanteessa ja rikkoa periaatteitani mahdollisimman vähän. En tiedä miten onnistun.

Tässä tarinaa: Yhtiökumppanini mielenterveys alkoi horjua jo ennen yrityksemme perustamista ja sitten yhteisen toimintamme alettua hänen psyykkinen tilansa vain paheni pahenemistaan. Tällaista on kurja kertoa kenestäkään, mutta jotenkin koen, että minut on nyt ajettu tähän. Tämän vuoden tammikuussa kun yhteistyömme päättyi, hän “pahoinpiteli” itsensä voimakkaassa tunnetilassa – raapi käsiään – ja sen jälkeen kävi lääkärissä näyttämässä haavansa ja polisiilla tekemässä minusta rikosilmoituksen. Tätä edelsi minun arvostelu ja sen oivaltaminen miten sairas olen – tosin ilman sairaudentuntoa mikä oli yhtiökumppanini mielestä vielä vaarallisempaa.

Otin asian omalta kannaltani kevyesti saadessani poliisilta yhteydenoton ja kuulustelukutsun, koska tiesin olevani syytön ja koska tiesin yhtiökumppanini ongelmista. Vastasin käräjäoikeudelle kirjallisesti syytteeseen ja kerroin näistä mielenterveysongelmista – lähinnä osoitin sitä sairastuneen omilla sähköpostiviesteillä, joissa hän kertoo sekavuudestaan, harhoistaan ja voimakkaista tunteistaan minua kohtaan. Rakkaudestaan, mustasukkaisuudestaan ja vihastaan sekä siitä miten hänen tunteisiinsa sekoittuu varhaislapsuuden kiintymyssuhteet. Näin myös tammikuinen ero yhteistyön tasolla oli hänen puoleltaan separaatioangstia pahimmillaan.

Tämän vuoden elokuussa käräjäoikeus tuomitsi minut pahoinpitelystä, jota en ole tehnyt. Otin yhteyttä kokeneeseen asianajajaan, joka kertoi tämän olevan aika yleinen käytäntö esimerkiksi avioero-oikeudenkäynneissä. Toinen puoliso saattaa tehdä itselleen jälkiä ja käydä sitten lääkärissä hakemassa lausunnon. Riittää, että asianomistajan lausunto ja lääkärissä todetut jäljet ovat samoilla linjoilla. Muuta käräjäoikeus ei ole kiinnostunut kuulemaan saati sitten tutkimaan. Oikeus ei siis toteudu, vaan juridinen käytäntö.

Haluan kertoa, että olen syytön ja kuitenkin tuomittu pahoinpitelystä. Kaikki, jotka minut todella tuntevat, tuntevat myös, että syyte on perusteeton. Kaikki, jotka tunnustelevat tätä asiaa sydämessään, päätyvät samaan johtopäätökseen. Mitään pahoinpitelyä ei tietenkään ole tapahtunut. En ole väkivaltainen ihminen. Kyse ei siis ole siitä mitä todella tapahtui, vaan siitä millainen oikeuskäytäntö Suomessa on. Jotain kuvaa tilanteesta antanee sekin, että oma puolustukseni, joka perustui sairastuneen ihmisen lähettämiin sähköposteihin ja jotka kuvasivat hänen mielenterveyttään, vääristynyttä suhdettaan minuun ja siinä sivussa kostonhaluaan minua kohtaan, julistettiin salaisiksi kuudeksikymmeneksi vuodeksi. Se mikä olisi asian kannalta merkittävää, ei siis saa tulla päivänvaloon.

Yhteistyökumppanini lähdöstä saakka eli tammikuusta 2010 asti olen ollut sekä hänen että muutaman häiriintyneen entisen oppilaani vainon kohteena. Minusta on levitetty väärää tietoa ympäriinsä. Mukana on ollut myös yksi lääketieteen opiskelija/lääkäri, joka tapaamatta minua on kertonut ihmisille minun olevan psykoosissa, anorektinen ja pakkohoidon tarpeessa. Samainen lääkäri on kiihkeästi soitellut oppilailleni ja painostanut heitä jäämään pois kursseiltani ja retriiteiltäni. Joinakin hetkinä on tuntunut, että on syntynyt jonkinlainen joukkopsykoosi, jossa materiaalina kiihkon lisäämiseksi on ihmisten omat, todellisuutta vääristävät mielikuvat. Olen ollut tässä seikkailussa ulkopuolinen ja katsonut vierestä mitä minun päänmenokseni seuraavaksi keksitään.

Olen toki jo vuosia saanut tietynlaista päällesyljeskelyä osakseni ja melkein aina ymmärtänyt mistä se kumpuaa. Yleensä siitä, että joogaan hakeutuu myös ihmisiä, joilla on lähtökohtaisesti paha olla, traumaattinen menneisyys ja sen myötä siitä, että he hakevat hahmoa, johon samastua tai johon projisoida omia tunteitaan. Joogaohjaaja voi olla oppilaan näkökulmasta kuin terapeutti ja oppilaan käytös voi taantua milloin uhmaksi, milloin kiukutteluksi tai provokaatioksi ja siitä vielä hurjistua lisää trauman laadusta riippuen. Olen saanut nähdä myös sen miten tahtomattani olen joidenkin ihmisten elämän keskipiste, jos en nyt ihan sisältö. Ensin ehkä ihailun kohde ja sitten väistämättä jossain vaiheessa vihan ja halveksunnan kohde. Ihailu muuttuukin joillain ihmisillä kateudeksi.

Tiedän, että en ole ainoa joogaopettaja Suomessa tai koko maailmassa, joka on saanut monesti kuulla kunniansa. Olen kuullut mitä kummallisempia tarinoita tästä samasta aiheesta, miten entiset oppilaat puhuvat selän takana pahaa ja yrittävät jopa tuhota ohjaajan mahdollisuudet toimia opettajana. Silmiinpistävää on se miten nämä oppilaat eivät halua selvittää asioita, vaan nimenomaan puhuvat selän takana ja tekevät tilanteen kirkastamisen mahdottomaksi. Jotkut kirjoittavat suoraan tai vihjaillen pahaa oloaan erilaisilla foorumeilla, arvostelevat milloin ketäkin ja näin tuskin koskaan tulevat saamaan helpotusta omaan ongelmaansa. Harvoin nämä ihmiset ymmärtävät, että heidän ongelmansa eivät johdu yhdestäkään opettajasta.

Tästä minun ja yhtiökumppanini riitatilanteesta ovat jotkut katkerat (täysin ulkopuoliset) ihmiset saaneet polttoainetta elämäänsä. Jotkut ammentavat voimansa negatiivisuudesta ja heille draama tuo elämään sisältöä, samoin muiden elämän seuraaminen. Joillekin on tärkeää lietsoa vihaa. Itse suhtaudun elämään positiivisesti ja rakentavasti ja toivon joogaharjoittelun herkistävän minua entisestään ja tekevän minusta tietoisemman ihmisen ja sydämellisen ystävän kaikille. Tiedän myös, että myös muut joogaohjaajat, jotka tunnen, ovat aivan samoilla linjoilla, vaikka kaikki olemmekin monella tapaa muuten hyvin erilaisia. Toivon, että tämä vahva rakkaudellinen rintama hajottaa pienemmän joukon vihan ja pysäyttää tällaisen pahansuopuuden.

Toivon rakkautta ja kunnioitusta kaikille joogaopeille, jotka jatkuvasti ja vuodesta toiseen antavat itsestään kaiken ja jatkuvasti saavat julmaa kritiikkiä osakseen (suoraan tai foorumeilla)! Rakentavaa krittiikkiä voin ainakin itse ottaa vastaan. Mustamaalaaminen ja selän takana puhuminen ovat eri asia. Se ei ole koskaan rakentavaa kenenkään kannalta. Jos jollakulla on minulle jotain sanottavaa, jotain sovittavaa kanssani, niin minuun voi olla suoraan yhteydessä. Ja toivon tietysti, että myös opettajat kohtelevat oppilaitaan samanlaisella kunnioituksella ja välittämisellä -eikä minun ole syytä sitä epäilläkään.

Omalta osaltani lopetan tämän asian julkisen käsittelyn tähän tiedonantoon. Toivon kaikille meille Suomen joogaajille avaruutta, avoimuutta, rakkautta ja rohkeutta kohdata oman sisimpämme pimeys ja valo!

Terveiset Joensuun kirpakasta syyspäivästä! Anne

(päivitetty 27.8.2010)